perjantai 23. huhtikuuta 2010

Joko nyt Hugo? - KuPS - FC Lahti 25.4.2010

FC Lahti ja KuPS avasivat molemmat liigakautensa tappioilla. Lahti hävisi kotonaan Jarolle ja KuPS HJK:lle kotikentällään. Sekä KuPS että Lahti ovat ennakkokaavailuissa taistelemassa samoista sijoituksista tämän vuoden liigassa, joten ottelua voi pitää eräänlaisena kuuden pisteen otteluna. Oman lisämausteen otteluun tuo Kuopion tekonurmi, joka antaa lievän kotiedun KuPSille. Viime vuosina Lahti on hallinnut keskinäisiä kohtaamisia, vaikka viime kesän vastaavassa kamppailussa Lahti oli suurissa vaikeuksissa. KuPS-toppari Ollon oma maali tasasi lopulta tuloksen ja pisteet.

Lahti lähtenee otteluun lähes samanlaisella kokoonpanolla kuin Jaroakin vastaan, ryhmitys saattaa kuitenkin Korteen ja Törmäsen välillä muuttua. Tällä hetkellä Riku Heinin pelaaminen on epävarmaa, sillä hän sai Jaro-ottelussa iskun jalkaansa. Heinin poissaollessa laiturin paikalle on kuitenkin tarjolla päteviä tuuraajia. Lisäksi Hugo Mirandan peliluvan saapuminen muokkaa kokoonpanoa ja etenkin puolustuslinjaa. Puolustuslinjasta vapautuu Vanninen keskikentälle, mikä tekee keskikentän pohjasta edellistä peliä vahvemman. Mirandan pelaamisella on myös vaikutusta toppareiden pääpeliin. Vanninen oli topparina hätää kärsimässä pääpalloissa. Nyt kaksikon McVea-Miranda pitäisi pystyä hallitsemaan ilmatilaa paremmin kuin islantilainen tuhkapilvi. Litmasen pelaaminen taas on varjelluimpia salaisuuksia, mutta viikon palautumisajan pitäisi Kuninkaalle riittää.

KuPS-leiristä valiteltiin rumasti hävityn HJK-ottelun jälkeen ylilatautuneisuutta. Keltapaidat haluavatkin todennäköisesti näyttää, että he ovat voittava joukkue. Kuopiolaisten maalivahtikaksikko ei vakuuta. Klubia vastaan maalissa aloitti nuori Joonas Pöntinen. Puoliajalla maaliin vaihdettiin Mikko Vilmunen, jonka otteet eivät olleet juurikaan paremmat. Maalivahdit joutuvat toimimaan hajanaisen puolustuksen kanssa. Lisäksi mahdollinen keskikentän kaksikko Ollo-Udah sortuu usein omaan pikkunäppäryyteensä ja menettää pallon kriittisissä paikoissa. Ainoa, joka KuPSin peliä pystyy rauhoittamaan, on lahtelaisillekin tuttu ikinuori Tero Taipale. KuPS lähtenee otteluun koko joukkueen aggressiivisella puolustuksella. Pallo tullaan pelaamaan hätäisesti pois omalta alueelta Dickson Nwakaemelle ja hänen tehtäväksi jää suojata ja pitää palloa. Lisäksi KuPS pyrkii nopeisiin vastahyökkäyksiin, jolloin palloa pelataan sähäkän Petri Oravaisen kautta. Valmentaja Pekonen on kuitenkin kykenemätön muihin variaatioihin, joten Lahden puolustukselle jää tehtäväksi vain Dicksonin pimentäminen. Lahti tulee pitämään tässä pelissä enemmän palloa ja etsimään keinoa puhkaista lihamuuri. Jos Lahti tässä onnistuu, katkeaa KuPSin selkäranka ja Mustat Kuhnurit saattavat takoa taululle rumemmat lukemat kuin HJK.

Ottelun avain tulee olemaan Dickson vastaan Lahti ja Lahti vastaan lihamuuri. Lahden paidassa saatetaan nähdä debytoijia, riippuen pelilupa-asioista. Lisäksi Lahti korkkaa mahdollisesti myös uudet vieraspaidat. Eli nähtävää ja jännitettävää siis riittää tässä kuuden pisteen ottelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti