keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Pitkästä synnytyksestä teini-iän kriisiin

FC Lahden syntymä oli pitkä ja kivulias prosessi. Se jakoi lahtelaiset jalkapallopiirit fuusion kannattajiin ja vastustajiin, vaikka prosessin piti yhdistää Reippaan ja Kuusysin kuppikunnat. Välillä harasi vastaan Kuusysi, välillä Reipas. Reippaan piirien vuorostaan epäillessä hanketta, piirsi pilapiirtäjä Kerberos pilapiirroksen, jossa reippaalainen tiikeri ei pääse raidoistaan (ESS 29.10.1996). Myös Etlarin yleisönosastolla fuusio synnytti voimakasta vastustusta. Molemmille joukkueille sorvattiin sittemmin erilaiset sopimukset ja vanhempien lapsena syntyi rakas FC Lahti.

Nuori lapsonen otti ensimmäiset askeleensa haparoiden ja moni asia opittiinkin kantapään kautta. Ykköscupin voitto, liiganousu ja liigassa pysyminen olivat uhmaikäiselle lapselle osoitus kuulumisesta suomalaiselle jalkapallokartalle. Nuori lapsi ei kuitenkaan ruvennut nousukkaaksi. Lahtelaisilta kannattajilta toivottiin kärsivällisyyttä. Realistisesta talouspolitiikasta huolimatta seurajohto otti riskejä. Jotkin kannattivat, joistain tuli takkiin. Petri Pasanen pelasti seuran taloustilanteen kerran ja jäi ikuisesti lahtelaisen jalkapalloyleisön sydämiin.

Kouluikään ehtinyt seura rankattiin jo kertaalleen jopa mestarikandidaatiksi, kun kuhnurileiriin liittyivät mm. Antti Muurinen, Mika Kottila ja Pekka Kainu. Käteen jäi Liigacup-pytty ja huhu maksamattomista palkoista. Muurinen saikin lähteä Lahdesta, Kottila joutui lopettamaan uransa loukkaantumiseen ja Pekkaakaan ei kovin moni enää Lahdessa kaipaile.

Herran vuonna 2008 Mustat kuhnurit pääsivät vaativaan ohjaukseen. Kuhnuripaidassakin esiintynyt 'Ili' Mäkelä otti ohjat ja purjehti nuorentuneella joukkueella, jonka kruununa loisti 'Kuningas' Litmanen, upeasti pronssille. Seuraaville kausille kaikki palikat näyttivät olevan loistavassa kunnossa.

Valitettavasti ulkokuori hämäsi. Teini-ikään ehtinyt seura kärsi kulisseissa suuresta kassavajeesta. Europeleistä saadut rahatkaan eivät riittäneet kuittaamaan kaikkia tappioita. Puolustajalupaus Henri Toivomäki vuokrattiin Italiaan Alppien juurille ja luottotopparit Haara ja Moilanen ovat kärsineet sitkeistä vammoista. FC Lahdella on teineille tyypillinen murrosikä. Nyt alkaa vaikeat teinivuodet vaikeassa globaalissa taloustilanteessa. Miten murrosikäinen FC Lahti selviää läpi muutoksen tuulien ja vaikeuksien karikoiden?

Huhtikuun puolessavälissä alkava kausi ratkaisee paljon tulevaisuuden suunnasta. Lahti on matkannut kivuliaasta synnytyksestä murrosikään. Nouseeko FC Lahdesta oman aikansa teinitähti vai vaipuuko se harmaaseen massaan potemaan masennusta? Tähän mennessä kuhnuripaidan on pukenut ylleen sarjapeleissä 145 pelaajaa ja jo nyt on varmaa, että tämä perhe tulee kasvamaan. Talvella ringissä on ollut mukana nuoria lahtelaislupauksia, kuten Hertsin veljekset ja Köse, ja ulkopaikkakuntalaisia tulevaisuuden vastuunkantajia, kuten Sihvola ja McVea. Näillä pelaajilla on mahdollisuus nousta vaikeina aikoina legendojen joukkoon. Toivottavasti myös muu joukkue muistaa kantaa aina ylpeydellä FC Lahden logoa rinnassaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti